Patentit

Patenttioikeudet

Patentti antaa patentin haltijalle yksinoikeuden keksinnön käyttöön rajoitetuksi ajaksi, joka on yleensä 20 vuotta. Tuotetta ei tänä aikana saa ilman patentin haltijan lupaa valmistaa, käyttää, tarjota myytäväksi, myydä tai tuoda maahan. Myöskään patentin suojaamaa menetelmää ei saa käyttää. Patentin haltija voi antaa jollekin toiselle luvan keksinnön tilapäiseen käyttöön lisenssisopimuksella tai hän voi myydä patentin.

Tärkeää

On syytä huomioida, ettei patentin haltija välttämättä voi käyttää patentoitua keksintöään, esimerkiksi jos sillä kehitetään yleisempää tekniikkaa, jota suojaa jo aikaisemmin rekisteröity patentti.

Patenttisuoja

Patentilla voi suojata teknisiä keksintöjä. Näitä ovat uudet, keksinnölliset ja teollisesti käyttökelpoiset tuotteet ja menetelmät millä tahansa tekniikan alalla. Euroopassa sovelletaan kuitenkin tiettyjä poikkeuksia. Esimerkiksi tietokoneohjelmia, liiketoimintamalleja, tieteellisiä teorioita, ihmisten tai eläinten hoitoon tarkoitettuja kirurgisia tai terapeuttisia menetelmiä, kasvilajikkeita tai eläinrotuja ei voi patentoida Euroopassa.

Jos haluat tietää, onko jotakin keksintösi kaltaista jo patentoitu, tutustu Euroopan patenttiviraston de en Linkki johtaa toiselle sivustolle verkkosivujen patenttihakuosion usein kysyttyihin kysymyksiin de en Linkki johtaa toiselle sivustolle ja Espacenet-tietokantaan de en Linkki johtaa toiselle sivustolle .

Patentin rekisteröiminen

Jotta patentin voi saada, on keksinnön täytettävä tietyt kriteerit. Niitä ovat esimerkiksi uutuus ja keksinnöllisyys. Rekisteröintiprosessi aloitetaan jättämällä patenttihakemus tai -hakemukset yhdelle tai useammalle tarpeiden mukaan valitulle patenttivirastolle. Hakemus käsitellään virastossa, ja siellä tehdyn tutkimuksen pohjalta päätetään, myönnetäänkö patentti vai hylätäänkö hakemus.

Jos tarvitset patenttisuojaa useassa Euroopan maassa, voit valita kahdesta päävaihtoehdosta:

  • Eurooppapatentti: Tämä on perinteisempi vaihtoehto. Eurooppapatenttia voi hakea en Euroopan patenttivirastolta de en fr . Mikäli eurooppapatentti myönnetään, se on vahvistettava vielä kaikkien niiden maiden kansallisissa patenttivirastoissa de en fr , joissa se halutaan voimaan. Kullakin maalla voi olla omia edellytyksiä patentin vahvistamiselle. Maasta riippuen vaatimuksena voi olla esimerkiksi käännöksen toimittaminen tai patenttimaksun suorittaminen. Nykyisin eurooppapatentti voi kattaa jopa 44 maata.
  • Yhtenäispatentti: Kesäkuun 1. päivänä 2023 tai sen jälkeen myönnettyjen eurooppapatenttien kohdalla voi myös valita uuden yhtenäispatenttijärjestelmän en . Tällöin patentille pyydetään niin sanottua yhtenäistä vaikutusta. Tällä hetkellä yhtenäispatenttijärjestelmä suojaa keksinnön 18:ssa – ja tulevaisuudessa useammassa – EU-maassa, joissa keksintöä ei tarvitse erikseen vahvistaa kansallisesti. Euroopan patenttivirastolle maksetaan yksi vuotuinen ylläpitomaksu sen sijaan, että jokaiselle maalle maksettaisiin erillisiä maksuja. Patentti on edelleen vahvistettava perinteisen prosessin kautta niissä maissa, jotka eivät ole mukana yhteispatenttijärjestelmässä.
  • Kansainvälistä patenttisuojaa voi hakea patenttiyhteistyösopimukseen perustuvalla kansainvälisellä patenttihakemuksella (nk. PCT-hakemus en ). Sen kautta voi saada patenttisuojan enintään 158 maahan. Kansainvälinen hakemusvaihe kestää 30 kuukautta, jonka aikana hakija saa palautetta keksinnön patentoitavuudesta. Kansainvälisen vaiheen jälkeen patentteja voi hakea niissä kansallisissa tai alueellisissa patenttivirastoissa, jotka sopivat hakijan tarpeisiin.

Lue lisää

Patenttisuoja EU:ssa en

Maakohtaista tietoa saa seuraavista linkeistä:

Katso myös

Tarvitsetko apua?

Asiantuntijamme ovat käytettävissäsi

Teollis- ja tekijänoikeuksien neuvontapalvelu

EU:n teollis- ja tekijänoikeuksien tukipalvelu antaa tukea rajat ylittävää toimintaa harjoittaville pk-yrityksille ja tutkimustoiminnalle teknologiaa koskevien ja muiden teollis- ja tekijänoikeuksien ja henkisen omaisuuden hallinnoimiseksi, niitä koskevan tiedon levittämiseksi ja niiden arvostuksen lisäämiseksi EU:n tasolla.

Onko sinulla kysyttävää yritystoiminnasta yli maiden rajojen, esimerkiksi viennistä tai toiminnan laajentamisesta toiseen EU-maahan? Enterprise Europe Network -verkoston kautta voit saada maksutonta neuvontapalvelua.

Voit hakea neuvontapalveluja myös tukipalveluhaku avulla.

Tarkistettu viimeksi: 28/01/2025
Jaa tämä sivu